- Tunnustan syyllisyyteni, Karin nauroi ja veti minut peräs­sään makuuhuoneeseen. - Ehkä haluan vain rakastaa kuninkaal­lisesti ja nähdä tähtiä.
               Jykevä tammisänky oli koristeltu puuleikkauksin, katoksesta ryöppysivät hapsureunaiset verhot. Toisella seinustalla pöyhkeili takka, jota ei selvästikään ollut käytetty ikiaikoihin. Takan puisel­la reunustalla lojui röykkiö nahkaselkäisiä kirjoja.
               Karin tälläytyi kiinni minuun ja alkoi hinkata itseään reittäni vasten. Hänen häpykukkulansa tuntui luisevalta. Aina Karin oli ollut hoikka, mutta nyt hän oli silkkaa luuta. Joko hän oli laihtu­nut entisestään tai sitten pehmeä muisto Lotasta sai Karinin luut

tuntumaan hyökkääviltä.
               - Mitä poika luulet, tekikö Edwardin kyrpä eetvarttia? Karin kysyi.
               - Tai pikemminkin: oliko Lily huora vai himokas seikkai­lijatar?
               En vastannut. Karin irrotti kyntensä pakaroistani ja suuntasi olohuoneen baarille. Hän potkaisi kengät jaloistaan ja kaatoi it­selleen tiukan viskin.
               - Jos kuninkaan järjestysluku muutettuna sentteihin päihitti valtikan pituuden, niin Lily oli pelkkä halpahintainen lutka.

Kata Kärkkäinen: Vangitse minut vapaaksi, 2001