I

Ranta on raukea jo. Lattialla kerosiininväriset eläimet
kiemurtelevat turkeissaan, suomuissaan, surussa
ja ilossa, joka peittää maan. Mutta ranta
on raukea jo: haukotteleva siili.

Joka tulee merten takaa, kuulee laivan ajatukset.
Sininen hiekka valuu sormien välistä kuin hiekka…
Ja millaista olisi olla arvokkaampi
omaa painoaan, matkustaa suuren kaupungin torniin
kuin hidas myrsky, tulla merten takaa keskelle maalausta
ja piillä siinä.

II

Värit eivät tule järjestyksessä keltainen ensin, ehkä punainen
värit tietävät millaista on olla sininen
ja sataa. Sataa kaatamalla, tynnyrikaupalla sinne
minne ei näe, vettä ei näe, se on syvä
mutta vuori on syvä
jossa lapis lazuli istuu ja kadottaa.

Odottaa mitä? Että kivet kierähtäisivät taskuun
itsestään, että simpukankuoret
puhuisivat? Että niillä olisi jalat?
Ja mitä kieltä ne puhuvat, kun ne kävelevät
ohi palmujen ja kirjallisuuden, on märkää pitää kädessä
meren valkoista, painavaa kantaa taskussa
tätä katkonaista kipeää kieltä.
 

(Maisemasta läpi)