Lukija ensin hämmästyi ja sitten loukkaantui, kun rikollinen nimeltä Raskolnikov äkkiä surmattiin hänen silmiensä edessä keskelle katua. Sonja, hyväsydäminen prostituoitu, ampui Raskolnikovia sydämeen. Se tapahtui Dostojevskin klassikkoa käsittelevän kirjallisuusesseen puolivälissä.
Lukijan nimi oli Ella Milana. Hän oli 26-vuotias nainen ja hän koostui muun muassa kauniisti kaartuvista huulista ja viallisista munasarjoista.
Lausunnon huulista oli tuona samana torstaipäivänä, viisi minuuttia ennen ruokatunnin päättymistä, esittänyt biologian opettaja. Viallisista munasarjoista hänelle oli neljätoista kuukautta aiemmin kertonut lääkäri. Hän oli lähtenyt vastaanotolta naisena, jonka ytimessä oli kylmä, viallinen osa. Silti ulkona oli yhä ollut lämmintä ja aurinkoista.
Kolme kuukautta diagnoosin jälkeen, kun pari päivää oli kulunut Ella Milanan kihlauksen purkautumisesta, asiat olivat muuttuneet parempaan suuntaan.
Hän oli tehnyt mielessään inventaarion.
Esimerkiksi hänen huulensa olivat hyvät. Biologian opettaja oli äsken luonnehtinut niitä kauniisti kaartuviksi. Hänen sormiensa oli sanottu olevan sirot ja kauniit. Hänen kasvonsa taas eivät varsinaisesti olleet kauniit, niin hänelle oli joskus paljastettu, mutta ne olivat miellyttävät ja herkät, sievätkin. Sen hän saattoi nähdä peilistä itsekin, hän piti omista kasvoistaan.
Ja oli muuan rakastaja kerran havainnut sellaisenkin asian, että hänen nänninsä olivat väriltään maalaukselliset - mies oli kerännyt oitis öljyvärinsä asuntonsa nurkista ja sekoittanut niitä yhteen kolmen tunnin ajan, kunnes oli saanut aikaan juuri oikean sävyn.
Ella Amanda Milana tuijotti ruutupaperia.
Hänen edessään istui 37 lukiolaista, joiden esseitä hänen oli tarkoitus korjata, ja hän mietti nänniensä väriä. Odottamaton kirjallinen murha oli vienyt häneltä keskittymiskyvyn. Hän ei enää kykenisi abstrahoimaan itseään lukijaksi - ei tänään, ei tässä luokassa.
Hän kohotti katseensa esseestä, äkillisesti, niin kuin olisi nähnyt hyönteisen ryömivän sen päällä, ja hän katsoi luokkaa, mutta luokka ei katsonut takaisin. Oppilaat kirjoittivat ja katsoivat papereitaan, kynät rapisivat kuin salapuuhaiset jyrsijät.
Esseen oli kirjoittanut poika, joka istui ikkunarivissä kolmantena.
Lumikko ja yhdeksän muuta, 2006