Fiktiivistä henkilöä, johon haluaisin samastua, ei ole koskaan ollut. Omissa töissä ovat yleensä kaikki henkilöt tavalla tai toisella myös omakuvia. Ilmeisimpiä peilejä lienevät Ruusun ajan Marja Ruusunen, Puhtaiden valkeiden lakanoiden Irene Raikas, Rahasta ja rakkaudesta sekä Onnesta ja autuudesta - romaanien Iris karhu, sekä tietysti esikoisromaanin Valomerkki päähenkilö, Apollo, omien kokeusten pohjaltahan esikoisromaani aina kirjoitetaan.

Mieluisa paikka kotimaassa on koti, missä se milloinkin sitten sijaitsee. Ulkomailla mieluisa paikka olisi Ranskan Côte d'Azur, mutta ikävä kyllä se on kallis, eikä ilmastokaan ole talvella suotuisa. Mielipaikaksi talvella on muodostunut Espanjan Aurinkorannikko, käytännön syistä siellä Fuengirolan kaupunki, Los Bolichesin kaupunginosa, Paseo Maritimo - rantakatu. Fantasiamaailman mielipaikka olisi seuraavanlainan: Suomen pääkaupunkin, jossa on Aurinkorannikon ilmasto, keskellä kaupunkia kolmen hehtaarin kokoinen mäntymetsä ison järven rannalla, lasiseinäinen talo jäkälää ja kanervaa kasvavalla rantakalliolla ja rannassa sauna. Taitaa olla aika yleinen unelma suomalaiselle.

Kiehtovia historiallisia aikakausia ja henkilöitä on ollut ja tulee uusia. Olen kirjoittanut Suomen elämästä koko valtion olemassaolon ajalta 1911-nykyaikaan, näyttämölle myös 1500-luvun ja 1700-luvun kehikkoon sijoittuvista legendoista. Edelleen kiehtoo Euroopan ja sitä myöten Suomen belle epoque, 1800-luvun loppupuoli varsinkin. Olikohan se viimeinen ns. sivistynyt ajanjakso maanosassamme? Ainakin se oli voimakkaasti kehityshakuinen ja optimistinen, porvariston kukoistuskautta, jota sosialistisen vallankumouksen teoria jo uhkasi.

Ärsyttäviä asioita on monia, pakkoruotsi niitä pahimpia. Kainuulaisena en ole koskaan tarvinnut ruotsin kieltä, ruotsalaisten kanssa puhun jokapaikan englantia. Ulkomaalaisia on mahdotonta saada käsittämään, että Suomessa, jossa on 6%:n ruotsalaisvähemmistö, joutuu valtaenemmistö opiskelemaan kieltä, jolle heillä ei ole mitään käyttöä. Venäjälle minulla olisi ollut kipeääkin tarvetta, mutta englannilla pärjää nykyään myös itänaapurien kanssa. Suomi on niin pieni kielialua ja kulttuuri, että meidän pitäisi olla, jokaikisen, aidosti kaksikielisiä: oma suomi sekä jokin isoista maailmankielistä, jota pystyisimme käyttämään todella sujuvasti ja myös kirjallisesti. Itselleni olisi ollut rahanarvoista osata kirjoittaa englanniksi.